Ajankohtaista
Seuraa suoria lintukuvia Söderfjärdeniltä BirdLife Suomi-Finlandin webb-kamerasta
https://www.birdlife.fi/lintulive/soderfjarden/
Kamera kääntyy automaattisesti ja näyttää peltoaukeaa eri puolilta. Yöllä kamera ei liiku. Kuvassa ei ole ääntä. Kommentointikenttään oikealla (mobiilissa sivun alareunassa) voit kirjoittaa, jos olet havainnut mielenkiintoisia luontotapahtumia. Kamera on sijoitettu Meteoriihen vierailukeskuksen lintutorniin.
Kurkien levähdysalue
Meteoriittikraatteri Söderfjärden on Suomen tärkeimpiä muutonaikaisia levähdysalueita kurjille sekä keväällä että syksyllä. Erityisesti syksyisin paikalla levähtää tuhansia kurkia useamman viikon ajan. Kurkia kerääntyy paikalle elokuusta alkaen, ja peltoaukea tyhjenee tavallisesti lokakuun alkupuolella. Vuonna 2019 paikalla oli enimmillään
yli 10 000 ja viime syksynä on laskettu enimmillään noin yli 9 000 kurkea. Ne saapuvat aamuisin ruokailemaan pellolle ja lentävät iltaisin yöpymään saaristoon.